Päiväkirja-ajatuksia innovaatiojohtamisesta

Valitsin kurssin, koska haluan oppia johtamisesta mahdollisimman laajasti sekä uskon, että tulevaisuudessa tarvitsemme innovaatiojohtamista paljon enemmän kuin nyt, vaikka en tiennyt mitä se innovaatiojohtaminen pitää edes sisällään? Sana innovaatio toi minulle mieleen jotain uutta, erilaista ja menestykseen johtavaa toimintaa. Tällaiset lähtökohdat minulla oli tammikuussa kurssia aloittaessa.

Pysyvää on jatkuva muutos

Päällimmäinen syy miksi valitsin vapaaehtoisen Innovaatiojohtamisen-kurssin on kohtaamani muutosvastarinta uusia ideoita kohtaan työpaikoilla. Muutosvastarinta on ilmiönä kiinnostava ja yrityksen johdolle äärimmäisen hankala asia. Opin kurssin aikana kuitenkin nopeasti, että innovaatiojohtaminen on paljon muutakin kuin vapaan kulttuurin luomista ja uusien ideoiden istuttamista yritykseen.