Innovatiivisuutta etsimässä

Innovatiivisuus, mitä se on? Entä mitä innovaatio todella tarkoittaa? Miten näitä voidaan johtaa? Miksi sitä pitäisi johtaa? Nämä olivat niitä kysymyksiä, jotka ajoivat minut tälle kurssille. Suoria vastauksia näihin kysymyksiin ei ole, mutta kurssi herätti silti hyviä ajatuksia ja näkemyksiä tästä aiheesta. Mitä minä nyt sitten ajattelen innovaatiosta ja innovatiivisuudesta?

Innovatiivisuus särkee turvallisuutta rikkomalla totuttuja rutiineja ja käytänteitä

Asia ja alue ei ollut uusi ja tuntematon aloittaessani tämän kurssin. Se on palauttanut mieleeni ne monet hetket, jolloin olen käyttänyt hyväkseni luovan työn tekniikoita erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi sekä tradenomiopiskelun että töiden ja harrastusten parissa. Kurssi on myös muistuttanut ihmisten loputtomasta luovuudesta ja innostuksesta sekä vahvistanut näkemystäni siitä, että mistä tahansa ongelmasta ihminen onkaan kiinnostunut, hän hyötyy erilaisten menetelmien joustavasta käytöstä. Aina voi oppia jotain uutta.

Innovaatiojohtaminen

Omassa koulussani JAMKissa olen suorittanut useita eri johtamisen opintojaksoja, mutta innovaatiojohtamiseen liittyviä opintojaksoja koulustani en ole löytänyt. Toteutus löytyi sitten virtuaaliamk:n puolelta. Aiheena innovaatiojohtaminen kuulosti mielenkiintoiselta, ja ajattelin että se on minulle uutta, ja se tukee hyvin jo käytyjä johtamisen opintojani. Tähän lopputulokseen kurssin loppusuoralla olen myös päätynytkin.