Johtava menestystarina

Ihmisen luonteen ominaisuuksina innovatiivisuus ja luovuus ovat arvokkaimpia maailmankaikkeudessa tunnettuja kykyjä. Ihmiselle ominaisen luovuuden, kekseliäisyyden ja innovatiivisuuden kautta maailman kehitys esihistoriallisista ajoista saakka tähän päivään asti on väistämättä ihmeellisin tuntemamme menestystarina.

Wow. Nyt on kyse voimavarasta, jonka vaaliminen on menestyksen salattu avain.

6822972382_1bc0eccc59_z

Tätä en tiennyt ennen osallistumistani innovaatiojohtamisen kurssille. Valittuani kurssin osaksi opetussuunnitelmaani kyseenalaistin ensi seisomalta nimenkin. Voidaanko innovaatioita edes määritellä – saati sitten reaalimaailmassa konkreettisesti edes johtaa? Ajattelin, että maalailemme pioneereina filosofisia ja maailmaa parantavia teorioita innovaatiojohtamisesta ja innovaatioiden syntyprosessista. Eihän innovatiivisuutta voitu mitenkään rajata tieteellisesti – saati sitten johtaa tätä tuntematonta käsitettä haluttuun suuntaan. Ennakkoasenteeni oli mustaa valkoisella. Olin väärässä.

Innovaatiojohtamisen kurssi muutti täysin ajatusmaailmani ja rajoitetun näkemykseni innovatiivisuudesta ja sen johtamisesta. Aihetta olikin koluttu jo vuosikymmeniä. Monet luodut teoriat, käytännönläheiset prosessit ja innovaatiokulttuurin luomiseen tarvittava tieto on jo saatavillamme: oivalsin, että on pitkälti kyse ymmärryksestämme ja tiedostamme. Kun sisäistetty tieto innovatiivisuudesta johtaa haluamme, intohimoamme ja rohkeuttamme, kykenemme luomaan innovatiivisuutta rakentavaa ilmipiiriä ja käyttää tähän mennessä kehitettyjä välineitä luovuuden ja innovatiivisuuden kehittämiseen organisaatioissamme.

Vahva intohimoni innovatiivisen kulttuurin luomiseen ja uskoni innovoinnin johtamiseen kasvoi sitä mukaan, mitä enemmän perehdyin aiheeseen. Aiheeseen syvästi keskittyneenä varmistuin yhä enemmän siitä, kuinka innovaatioita on mahdollista johtaa ja miten suuri vaikutus johtajan esimerkillä on luovuuden, innovatiivisen kulttuurin ja innovaatioiden syntyyn.

Maailmankaikkeuden arvokkaimman kyvyn johtaminen haluttuun suuntaan vaatii rohkeaa, intohimoista, innostavaa, palvelualtista ja nöyrää johtajuutta, joka esimerkillään johtaa innovatiivisuuteen. Perehtyessäni johtajuuteen tulin janoiseksi. Kuinka johtajia voidaan johtaa ja voimaannuttaa innovatiivisesti jatkamaan maailman menestystarinaa? Mitä seuraisi, kun johtajat omalla paikallaan ymmärtäisivät oman esimerkkinsä voiman innovaatioiden menestyksen avaimeksi?

Heini Mielonen, Kyamk

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


1 + seitsemän =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>