Innovaatiojohtaminen

Omassa koulussani JAMKissa olen suorittanut useita eri johtamisen opintojaksoja, mutta innovaatiojohtamiseen liittyviä opintojaksoja koulustani en ole löytänyt. Toteutus löytyi sitten virtuaaliamk:n puolelta. Aiheena innovaatiojohtaminen kuulosti mielenkiintoiselta, ja ajattelin että se on minulle uutta, ja se tukee hyvin jo käytyjä johtamisen opintojani. Tähän lopputulokseen kurssin loppusuoralla olen myös päätynytkin.

6832672204_8652cbd75a_z

Nyt tosiaan paremmin syventyneenä innovaatiojohtamisen ihmeelliseen maailmaan, olen huomannut ja ymmärtänyt paremmin, että innovaatiotoiminta ja siihen liittyvä niin sanottu uudistuminen on koko ajan esillä eri medioissa ja julkisissa keskusteluissa. Itse en ole tähän kiinnittänyt huomiota aikaisemmin, koska esimerkiksi sanat innovaatio, innovatiivisuus, luovuus, innovaatiokulttuuri jne. olivat käsitteinä uusia ja tuntemattomia.

Meillä kotimaassamme innovaatiojohtaminen korostuu yritysten kohdalla silloin, kun heidän tarkoituksenaan on kasvattaa ja uudistaa omaa toimintaansa. Mutta ennen kaikkea suomalaiset yritykset tarvitsisivat erilaisia innovaatioita, jotta pystyisimme ylläpitämään kilpailukykyämme kilpailluilla markkinoilla, sekä kasvattamaan toimintaamme. Osa innovaatioista voisi olla merkittäviä esimerkiksi uutuusarvoltaan ja vaikutuksiltaan, toiset taas voivat puolestaan olla vaikutukseltaan vähäisempiä ja samalla myös vähäriskisempiä. Molempia esimerkkejä tarvitaan.

Innovaatiotoiminnalle olennaista on luovuus, eli ideoinnin ja innovatiivisuuden korostaminen. Luovuus saakin meissä ja yrityksissä merkittävästi huomiota osakseen, koska sitä pidetään mukavimpana osana innovaatiotoiminnassa. Haaste tuleekin sitten siitä, kuinka siirrytään ideoinnista toteutukseen. Tähän nimittäin liittyy selkeä epäjatkuvuuskohta, jossa pitäisi pystyä vapaamuotoisesta ideoinnista siirtyä kurinalaiseen ideoiden hallinnan ja johtamisen alueelle. Johtajille isoin haaste tässä taas on, miten kannustaa ja rohkaista omaa yritystään arjen luovuuteen. Parhaimmillaanhan luovuus ja ideointi ovat osa jokapäiväistä työntekoa, ja siten aito mahdollisuus vuorovaikutteiseen kanssakäymiseen.

Päällimmäisenä ajatuksena innovaatiojohtamisen kurssista jäi se, että innovaatiotoimintaa voi ja sitä pitää johtaa. Se on erityisesti luovassa organisaatiossa asioiden johtamista ja ihmisten johtamista. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta näin se ei monestikaan ole.

Jussi Lahtinen, Jamk

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


− yksi = 7

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>